”Onko psykologin työ sitä, että sä kuuntelet, kun ihmiset valittaa?”

Minulta kysytään usein, miksi olen valinnut työn, jossa vain kuunnellaan ihmisten valitusta. Miten sitä kestää päivästä toiseen turtumatta ja kyynistymättä? Miten jatkuva valitus edistää kenenkään asiaa tai mielenterveyttä? Totta on, että ihmiset valittavat paljon. Jokaisella on varmasti lähipiirissään ihminen, joka päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen valittaa. Aihe saattaa ehkä hieman muuttua, mutta tyylille pysytään uskollisena. Ainainen valitus käy kuulijoille nopeasti raskaaksi ja turhauttavaksi. Kuuntelemisesta, tuesta tai neuvoista huolimatta ongelmat pysyvät ja valitus jatkuu. Ilmiö ei ole täysin tuntematon asiakastyössäkään. Psykologina tosiaan joutuu kuulemaan osuutensa valittamisesta ja vähän päälle. Keskusteluhoito on kuitenkin paljon muutakin kuin valittamista.

Meillä kaikilla on tarve tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Kaipaamme kaikki enemmän tai vähemmän tukea ja lohdutusta muilta ihmisiltä. Muiden ymmärrys ja empaattinen suhtautuminen tuntuvat hyvältä ja lievittävät ahdistusta. Valittaminen voi olla keino saada osaksemme huomiota. Se on myös merkki siitä, ettei kaikki ole hyvin. Valitamme, koska olemme vihaisia. Suuttumus nousee, kun jokin tarve jää tyydyttymättä tai kohdallemme osuu epäoikeudenmukaisuutta. Se, mistä valitetaan ei tosin välttämättä liity mitenkään alkuperäiseen suuttumusta nostattavaan asiaan. Saatamme kukin joskus kumota pahan olon toisten päälle ja syyttää viattomia sivullisia ongelmistamme. Suuttumus on täysin luonnollinen ja hyväksyttävä tunnereaktio. Se on ympäristöstä kumpuava signaali, joka kertoo meille, että olemme jääneet paitsi jostain, jonka katsomme meille kuuluvan. Itsessään tunteessa ei ole mitään negatiivista, mutta se voi purkautua hyvillä tai huonoilla tavoilla. Valittaminen ei ehkä ole kaikista huonoin tapa purkaa pahaa oloa, mutta ei erityisen hyväkään.

Valittaminen tuo hyvän olon hetkeksi, mutta pitkällä aikavälillä se ei kuitenkaan ole järkevää eikä rakentavaa. Valittaminen kuormittaa ihmissuhteita, myrkyttää ilmapiirin ja saa valittajan näkemään itsensä avuttomana. Valittaja toivoo hiljaa mielessään, että joku toinen hoitaisi hänen ongelmansa pois päiväjärjestyksestä. Valittaessaan hän viestii itselleen ja muille: ”minulla on ongelma enkä tiedä mitä tekisin sen kanssa.” Ajan kuluessa valittajaan iskostuu ajatus, ettei hän pysty omatoimisesti ratkomaan eteen tulevia vaikeuksia.

Keskusteluhoito auttaa tulemaan tietoiseksi tunteista ja niiden perimmäisistä syistä. Siten pahaa oloa aiheuttavalle asialle voidaan tehdä jotain, jotta siitä ei tarvitsisi enää valittaa. Terapeuttinen työskentely tähtää siis asiakkaan itsetuntemuksen parantumiseen ja sen myötä korkeampaan itsenäisyyteen ja toimintakykyyn. Suuttumuksen vähitellen vaihtuessa surun kautta asioiden hyväksymiseksi huomiohakuinen ja hedelmätön valitus vastaavasti muuttuvat rakentavammaksi itsereflektoinniksi ja ratkaisujen etsimiseksi. Parantunut itsetuntemus auttaa tunnistamaan omat tarpeet. Tarpeiden tunnistamisen lisäksi psykologin kanssa opetellaan keinoja niiden täyttämiseksi menestyksellisesti.  Uusien taitojen avulla pystytään neuvottelemaan maailman ja muiden ihmisten kanssa kypsemmin tarpeista, ilman valitusta. Näin saavutetaan hyvän ja tasapainoisen elämän edellytykset ja pystytään välttämään valitettava ahdinko myös tulevaisuudessa. Psykologin vastaanotolla on siis jokaisella lupa valittaa, heittäytyä avuttomaksi ja olla vihainen, mutta se on vasta työskentelyn lähtöpiste.